2013

SM-puukiipeilykilpailut 2013

Suomen Puunhoidon Yhdistys ry järjesti vuorossaan neljännet puukiipeilyn Suomenmestaruuskilpailut Espoon Oittaalla 24-25.5.2013. Kilpailussa testattiin puunhoitajien kiipeilytaitoa, -tekniikkaa ja nopeutta viidessä eri tehtävässä. Ensimmäinen päivä oli kaikille kilpailijoille avoin karsintakilpailu. Toisena päivänä kilpailivat ensimmäisenä päivänä SM-finaaliin selviytyneet kiipeilijät. Kilpailussa oli kolme sarjaa: miesten, naisten ja opiskelijoiden sarjat. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 12 ammatikseen toimivaa tai ammattiin opiskelevaa puunhoitajaa eli arboristia. Juha Palojärvi ja Heli Vuorilampi uusivat mestaruutensa ja opiskelijasarjan voiton vei Arne Sildnik.

Perjantain karsintakilpailun kilpailuohjelmassa olivat työkiipeily, nopeuskiipeily, heittopainon heittotarkkuus, jalkalukko ja puusta pelastaminen. Lauantain finaalissa kilpailijoilla oli yksi laaja tehtäväkokonaisuus puussa. Suoritus alkaa heittopainolla köyden asentamisella puuhun. Sen jälkeen kilpailijan on hoidettava puussa kiipeillen neljä eri tehtävää. Lopuksi kilpailija laskeutuu puusta ja vetää käytetyt köydet alas, jonka jälkeen tehtävä on suoritettu. Aikaa suoritukseen on 30 minuuttia. Nopeimman ja teknisesti ammattitaitoisimman suorituksen tehneet kilpailijat palkitaan sarjojensa voittajiksi.

Kilpailujen tarkoituksena on kehittää suomalaisten puunhoitajien teknistä ammattitaitoa ja tarjota mahdollisuus verrata omaa osaamistaan muiden ammattilaisten osaamiseen. Puukiipeilykilpailuilla on pitkät perinteet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa kansainväliset puunhoidon yhdistykset ovat järjestäneet kilpailuja parisenkymmentä vuotta.

Kilpailujen toteutusta tukivat merkittävästi Espoon kaupunki, Kaupunkitekniikka/Viherylläpito.

Kartanopuistossa kilpailtiin korkealla.