SM-puukiipeilykilpailut

SM-puukiipeilykilpailut 2017

Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry järjesti kahdeksannet SM-puukiipeilykilpailut lauantaina ja sunnuntaina 20.–21.5.2017 Ammattiopisto Livian alueella, Tuorlassa. Kilpailussa testattiin puunhoitajien kiipeilytaitoa, -tekniikkaa ja nopeutta viidessä eri tehtävässä. Lauantai oli kaikille kilpailijoille avoin karsintakilpailu. Sunnun-
tain SM-finaaleissa kilpailivat perjantain karsintakilpailuissa parhaiten menestyneet kilpailijat. SM-mestaruudesta kilpailtiin miesten ja naisten sarjoissa. Lisäksi opiskelijoilla oli oma sarjansa lauantaina.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 23 puunhoidon ammatissa toimivaa tai ammattiin opiskelevaa puunhoitajaa eli arboristia. Tällä kertaa saatiin täysin uudet Suomen mestarit, kun Joona Hietanen Joensuusta voitti miesten Suomen mestaruuden ja Heli Heikkinen Lahdesta vei naisten sarjan Suomen mestaruuden. Lisäksi palkittiin opiskelijasarjan voittajana arboristiopiskelija Mika Sinervä. Kilpailuun osallistui kilpailijoita myös Virosta. Virolainen Andrus Kokerov sijoittui miesten sarjassa kolmannek-
si. Tarkemmat tulokset löytyvät tämän tiedotteen lopusta.

Lauantain karsintakilpailun kilpailuohjelmassa olivat työkiipeily, nopeuskiipeily, heittopainon tarkkuusheitto, jalkalukko ja puusta pelastaminen. Sunnuntain finaalissa kilpailijoilla on yksi laaja tehtäväkokonaisuus puussa. Finaalin kilpailusuoritus alkaa kiipeilyköyden kiinnittämisellä puuhun. Sen jälkeen kilpailijan on hoidettava puussa kiipeillen neljä eri tehtävää. Lopuksi kilpailija laskeutuu puusta ja vetää käytetyt köydet puusta alas, jonka jälkeen tehtäväkokonaisuus on suoritettu. Aikaa suoritukseen on 30 minuuttia. Nopeimman ja teknisesti ammattitaitoisimman suorituksen tehneet kilpailijat palkittiin sarjojensa voittajiksi. Kilpailujen tarkoituksena on kehittää suomalaisten puunhoitajien teknistä ammattitaitoa ja tarjota mahdollisuus verrata omaa osaamistaan muiden ammattilaisten osaamiseen. Puukiipeilykilpailuilla on pitkät perinteet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa kansainväliset puunhoidon yhdistykset ovat järjestäneet kilpailuja parisenkymmentä vuotta.

SM-puukiipeilykilpailu järjestetään yhteistyössä Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry:n ja Ammatiopisto Livian kanssa. Kilpailujen järjestämistä ovat tukeneet päätukija Drayer, tehtäväkohtaiset tukijat Nostolava-auto Jalo & Jalo Oy, Sahanpuru Oy, Forepro Oy, Puunkaatokauppa Oy ja Puidenhoitajien Oy sekä palkinto- ja rahalahjoituksin Arborist fi, Arboristi Tom Nylund, Arboristipalvelu Erola, DMM Ltd, Elfving Center, Husqvarna Oy, Huutokosken taimisto Oy, Kauppapuutarhaliitto ry, Lepaa.fi, Metsäpalvelu Rantanen Oy, Puunhoito Antti Virkki, Puutarha & Kauppa, SMP Arboristit Oy, Taimistoviljelijät ry, Arboristipalvelu Lehtoranta Oy, Touran Puu-apu tmi, Veho Oy ja Viherympäristöliitto ry.

Lisätietoja:
Kilpailun tapahtumavastaava Piritta Anttila, puh. 040 587 0314, piritta.anttila@gmail.com
Kilpailujen pääteknikko Henri Enroos, puh. 045 230 6802, henri.enroos@gmail.com
Puheenjohtaja Tuomas Helenius, puh. 045 266 1593 puheenjohtaja@suomenpuunhoidonyhdistys.fi
Kilpailujen verkkosivu http://www.suomenpuunhoidonyhdistys.fi/sm-puukiipeilykilpailut/
Tämä ja muita yhdistyksen tiedotteita löytyy verkkosivuilta http://www.suomenpuunhoidonyhdistys.fi/tiedotteet/

SM-PUUKIIPEILYKILPAILUN 2017 TULOKSET

Naisten sarja:
1. Heli Heikkinen 130.67 (Puukiipeilyn Suomen mestari 2017)
2. Anu Äyräs 126.00
3. Anni Saarnio 118.67

Miesten sarja:
1. Joona Hietanen 232.33 (Puukiipeilyn Suomen mestari 2017)
2. Uska Maaninka 222.33
3. Andrus Kokerov 81.00
4. Antti Erola 59.00

Opiskelijoiden sarja: (pisteet lauantain karsintakilpailun tuloksia)
1. Mika Sinervä 84.75
2. Juuso Valima 78.76
3. Nikke Myllyselkä 69.43

Sponsoriseina_2017

SM-puukiipeilykilpailut 2016

Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry järjesti seitsemännet puukiipeilyn Suomen mestaruuskilpailut Håkansbölen kartanopuistossa Vantaalla lauantaina ja sunnuntaina 28.–29.5.2016. Kilpailuissa testattiin puunhoitajien kiipeilytaitoa, -tekniikkaa ja nopeutta viidessä eri tehtävässä. Lauantai oli kaikille kilpailijoille avoin karsintakilpailu. Sunnuntaina kilpailivat ensimmäisenä päivänä SM-finaaliin selviytyneet miesten ja naisten sarjojen kilpailijat. Lisäksi opiskelijoilla oli oma sarja lauantaina. Sijoittuminen palkintosijoille miesten ja naisten sarjoissa oikeuttaa kansainvälisten puukiipeilykilpailuiden (ETCC ja ITCC) edustuspaikkaan.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 23 puunhoidon ammatissa toimivaa tai ammattiin opiskelevaa henkilöä. Juha Palojärvi Vihdistä voitti Suomen mestaruuden vuoden tauon jälkeen jo kuudetta kertaa ja Anu Äyräs Paimiosta vei naisten sarjan mestaruuden kolmatta kertaa peräkkäin. Lisäksi perjantaina palkittiin opiskelijasarjan voittajana arboristiopiskelija Juhani Kärnä Hyria koulutus Oy:stä.

Kilpailuun osallistui kilpailijoita myös Ruotsista ja Virosta. Ruotsalainen Boel Hammarstrand sai naisten finaalin parhaimmat pisteet.

Kilpailujen tarkoituksena on kehittää suomalaisten puunhoitajien teknistä ammattitaitoa ja tarjota mahdollisuus verrata omaa osaamistaan muiden ammattilaisten osaamiseen. Puukiipeilykilpailuilla on pitkät perinteet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa kansainväliset puunhoidon yhdistykset ovat järjestäneet kilpailuja jo lähes neljänkymmenen vuoden ajan.

SM-puukiipeilykilpailu järjestettiin yhteistyössä Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry:n ja Vantaan kaupungin kanssa. Kilpailujen järjestämistä tukivat päätukija Drayer, tehtäväkohtaiset tukijat Nostolava-auto Jalo & Jalo Oy ja Puidenhoitajien Oy sekä palkinto- ja rahalahjoituksin Arboristi Tom Nylund, Arboristipalvelu Erola, Fiskars Oy, Forepro Oy, Haveno Oy, Husqvarna Oy, Huutokosken taimisto Oy, Kauppapuutarhaliitto ry, Koneliike Olenius Oy, Metsäpalvelu Rantanen Oy, Pihapalvelu Oksat Poikki, Pohjolan kantojyrsintä- ja arboristipalvelu, Puunhoito Antti Virkki, SMP Arboristit Oy, Taimistoviljelijät ry, Tmi Jarno Lehtoranta, Touran Puu-apu tmi, Vandernet Oy ja Viherympäristöliitto ry. Muita yhteistyökumppaneita olivat Evira, Hakunilan Seudun Eläkkeensaajat ry, Håkansbölen kartanon kummit ry ja Ossi-percussion.

SM-puukiipeilykilpailujen tulokset 2016

Naisten sarja:
1. Boel Hammarstrand (Ruotsi)
2. Anu Äyräs (Puukiipeilyn Suomen mestari 2016)
3. Ly Kaipiainen
4. Heli Heikkinen

Miesten sarja:
1. Juha Palojärvi (Puukiipeilyn Suomen mestari 2016)
2. Antti Erola
3. Mika Vainionpää
4. Uska Maaninka

Opiskelijoiden sarja:
1. Juhani Kärnä, Hyria koulutus Oy
2. Tuomas Helenius, Hyria koulutus Oy
3. Anni Saarnio, Hyria koulutus Oy

SM-puukiipeilykilpailun päätukija ja tehtäväkohteiden tukijat:

– SM-Puukiipeilykilpailujen 2016 päätukija DRAYER

Drayer

 

 

– Työkiipeily-kohteen tukija Nostolava-auto Jalo & Jalo Oy

JaloJalo

 

 

– Heittopaino-kohteen tukija Puidenhoitajien Oy

PuidenhoitajienOylogo

 

 

Lisätietoja kilpailutapahtumavastaava Piritta Anttilalta, puh. 040 587 0314, tiedotus @ suomenpuunhoidonyhdistys.fi tai kisojen pääteknikko Henri Enroosilta puh. 045 230 6802, henri.enroos @ gmail.com

Kuvatunnelmia SM-puukiipeilykilpailuista 2016 (kuvat Maria Sutenius, kuvat tiedoitusvälineiden vapaasti käytettävissä)

SM-puukiipeilykilpailut 2015

Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry järjesti kuudennet SM-puukiipeilykilpailut
perjantaina ja lauantaina 22.–23.5.2015 Mukkulan kartanon puistossa
Lahdessa. Kilpailussa testattiin puunhoitajien kiipeilytaitoa, -tekniikkaa
ja nopeutta viidessä eri tehtävässä. Perjantai oli kaikille kilpailijoille
avoin karsintakilpailu. Lauantain SM-finaaleissa kilpailivat perjantain
karsintakilpailuissa parhaiten menestyneet kilpailijat. SM-mestaruudesta
kilpailtiin miesten ja naisten sarjoissa. Lisäksi opiskelijoilla oli oma
sarja perjantaina. Sijoittuminen palkintosijoille miesten ja naisten
sarjoissa oikeuttaa kansainvälisten puukiipeilykilpailuiden (ETCC ja ITCC)
edustuspaikkaan.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 17 puunhoidon ammatissa toimivaa tai
ammattiin opiskelevaa puunhoitajaa eli arboristia. Mika Vainionpää
Parkanosta voitti miesten Suomen mestaruuden ja Anu Äyräs Paimiosta naisten
sarjan Suomen mestaruuden. Lisäksi perjantaina palkittiin opiskelijasarjan
voittajana arboristiopiskelija Jouni Liukkonen Livian ammattiopistosta.

Kilpailuun osallistui myös kilpailijoita Iso-Britanniasta, Ruotsista ja
Virosta. Ruotsalainen Boel Hammarstrand sai naisten finaalin parhaimmat
pisteet ja virolainen Mart Hio miesten sarjan toiseksi parhaat pisteet sekä
virolainen Pia Kivisild opiskelijasarjan kolmanneksi parhaimmat pisteet.

Kilpailujen tarkoituksena on kehittää suomalaisten puunhoitajien teknistä
ammattitaitoa ja tarjota mahdollisuus verrata omaa osaamistaan muiden
ammattilaisten osaamiseen. Puukiipeilykilpailuilla on pitkät perinteet
Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa kansainväliset puunhoidon yhdistykset
ovat järjestäneet kilpailuja parisenkymmentä vuotta.

SM-puukiipeilykilpailu järjestettiin yhteistyössä Suomen Puunhoidon Yhdistys
SPY ry:n ja Lahden kaupungin kanssa. Kilpailujen järjestämistä tukivat
päätukija Drayer, tehtäväkohtaiset tukijat Haveno Oy ja Treegator,
Nostolava-auto Jalo&Jalo Oy ja SMP Arboristit Oy sekä palkinto- ja
rahalahjoituksin Arboristipalvelu Erola, EG-Trading Oy, Eurofins
Viljavuuspalvelu Oy, Fiskars Oy, Forepro Oy, Husqvarna Oy, Huutokosken
taimisto Oy, Kauppapuutarhaliitto ry, Koneliike Olenius, Metsäpalvelu
Rantanen Oy, Moottorihuolto Pykälä Oy, Neula-puu Oy, Pihapalvelu Oksat
poikki, Pohjolan Kantojyrsintä- ja Arboristipalvelu, Puidenhoitajien Oy, Puutarha Tahvoset, Taimistoviljelijät ry, Touran Puu-apu, Urban Natural, Vandernet Oy/ Petzl, Viherympäristöliitto ry ja Vikstenin Taimisto Oy.

 

SM-puukiipeilykilpailujen tulokset 2015

Naisten sarja:
1. Boel Hammarstrand (Ruotsi)
2. Anu Äyräs (Puukiipeilyn Suomen mestari 2015)
3. Eeva Leppälä
4. Ly Kaipiainen

Miesten sarja:
1. Mika Vainionpää (Puukiipeilyn Suomen mestari 2015)
2. Mart Hiio (Viro)
3. Antti Erola
4. Joona Hietanen

Opiskelijoiden sarja:
1. Jouni Liukkonen, Livian ammattiopisto
2. Janne Laaksonen, Livian ammattiopisto
3. Piia Kivisild, Luua Metsanduskool (Viro)

 

SM-Puukiipeilykilpailujen 2015 päätukija ja tehtäväkohtaiset tukijat

– SM-Puukiipeilykilpailujen 2015 päätukija DRAYER

Drayer

 

 

– Työkiipeily-kohteen tukija Haveno Oy Ab ja Treegator

Haveno OyHaveno ja Treegator

 

 

 

 

– Puusta pelastaminen-kohteen tukija Nostolava-auto Jalo & Jalo Oy

JaloJalo

 

 

– Heittopaino-kohteen tukija SMP Arboristit Oy

SMP Arboristit Oy

 

 

 

 

Kilpailun säännöt suomeksi ja englanniksi. Lisätietoja kilpailuohjelmasta ja kilpailuvastaava Tuomo Touralta, puh. 050 5966 776, tuomo.toura @ puuapu.fi.

 

Kuvatunnelmia SM-puukiipeilykilpailuista 2015

Huom! Tiedotusvälineille kuvia julkaistavaksi alla olevista linkeistä:
Puukiipeilyn Suomen mestarit 2015 Anu Äyräs ja Mika Vainionpää
Kilpailijoiden yhteiskuva
Kilpailijoiden ja toimitsijoiden yhteiskuva

Vuoden 2015 puukiipeilyn Suomen mestarit ovat Anu Äyräs ja Mika Vainionpää. Kuva Hanna Tajakka

Vuoden 2015 puukiipeilyn Suomen mestarit ovat Anu Äyräs ja Mika
Vainionpää. Kuva Hanna Tajakka

Karsintapäivänä kilpailijoiden piti pelastaa vahingoittunut "Raimo" puusta. Pelastustöissä Teemu Koponen. Kuva Hanna Tajakka

Karsintapäivänä kilpailijoiden piti pelastaa vahingoittunut “Raimo”
puusta. Pelastustöissä Teemu Koponen. Kuva Hanna Tajakka

Mukkulan kartanon puistoon kokoontui yhteensä 17 kilpailijaa ja 25 toimitsijaa puukiipeilyn Suomen mestaruuskilpailuihin. Kuva Hanna Tajakka

Mukkulan kartanon puistoon kokoontui yhteensä 17 kilpailijaa ja 25
toimitsijaa puukiipeilyn Suomen mestaruuskilpailuihin. Kuva Hanna Tajakka

Suomen puukiipeilykilpailun finalistit yhteiskuvassa. Kuva Hanna Tajakka

Suomen puukiipeilykilpailun finalistit yhteiskuvassa. Kuva Hanna Tajakka

Finaalikilpailussa kilpailijoilla oli 30 minuuttia aikaa suorittaa neljä eri tehtävää puiden latvuksessa. Kuvassa kilpailujen kuopus 17-vuotias Joona Hietanen tekemässä kilpailusuoritusta. Kuva Hanna Tajakka

Finaalikilpailussa kilpailijoilla oli 30 minuuttia aikaa suorittaa
neljä eri tehtävää puiden latvuksessa. Kuvassa kilpailujen kuopus 17-vuotias
Joona Hietanen tekemässä kilpailusuoritusta. Kuva Hanna Tajakka

 

SM-puukiipeilykilpailut 2014

Suomen Puunhoidon Yhdistys ry järjesti vuorossaan viidennet puukiipeilyn Suomenmestaruuskilpailut Hattulan Lepaalla(Lepaantie 129, 14610 Lepaa) 23- 24.5.2014. Kilpailussa testattiin puunhoitajien kiipeilytaitoa, -tekniikkaa ja nopeutta viidessä eri tehtävässä. Ensimmäinen päivä oli kaikille kilpailijoille avoin karsintakilpailu. Toisena päivänä kilpailivat ensimmäisenä päivänä SM-finaaliin selviytyneet kiipeilijät. Kilpailuissa miteltiin miesten- ja naistensarjassa. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 19 ammatikseen toimivaa tai ammattiin opiskelevaa puunhoitajaa eli arboristia. Juha Palojärvi uusi miestensarjan mestaruutensa ja on nyt viisinkertainen Suomenmestari. Naistensarjan voiton vei Boel Hammarstrand(SWE), jolloin finaalissa toiseksi sijoittunut Anu Äyräs on uusi Suomenmestari.

Perjantain karsintakilpailun kilpailuohjelmassa olivat työkiipeily, varmistettu nopeuskiipeily, heittopainon heitto, varmistettu jalkalukko ja puusta pelastaminen. Lauantain finaalissa kilpailijoilla oli yksi laaja tehtäväkokonaisuus puussa. Suoritus alkaa heittopainolla köyden asentamisella puuhun. Sen jälkeen kilpailijan on hoidettava puussa kiipeillen neljä eri tehtävää. Lopuksi kilpailija laskeutuu puusta ja vetää käytetyt köydet alas, jonka jälkeen tehtävä on suoritettu. Aikaa suoritukseen on 30 minuuttia. Nopeimman ja teknisesti ammattitaitoisimman suorituksen tehneet kilpailijat palkitaan sarjojensa voittajiksi.

Kilpailujen tarkoituksena on kehittää suomalaisten puunhoitajien teknistä ammattitaitoa ja tarjota mahdollisuus verrata omaa osaamistaan muiden ammattilaisten osaamiseen. Puukiipeilykilpailuilla on pitkät perinteet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa kansainväliset puunhoidon yhdistykset ovat järjestäneet kilpailuja jo lähes neljänkymmenen vuoden ajan.

Kilpailujen toteutusta tukivat merkittävästi pääsponsori Turun Seudun Kuntatekniikan (Kuntec) 0y lisäksi Havator Oy, Drayer, Boulderkeskus Oy, Puidenhoitajien Oy, Husqvarna Oy, Fiskars Oyj, Koneliike Olenius Oy, Arboristipalvelu Erola, Puunhoito Antti Virkki, Touran Puu-apu, Linnaninfra, Puiden hoito TS-Ympäristöpalvelu ky, Pohjolan kantojyrsintä- ja arboristipalvelu, Forepro, Lepaan matkailu- ja tapahtumapalvelu(HAMK), Puutarha & kauppa- lehti, Viherympäristöliitto ry.

Puukiipeilyn SM 2014 tulokset

Naiset:
1. Boel Hammarstrand(SWE) 257,7 /300 p
2. Anu Äyräs 210,0 /300 p
3. Emmi Apiainen 103,7/300 p
4. Eeva Leppälä 65,7/ 300p

Miehet:
1. Juha Palojärvi 270,7/300 p
2. Antti Erola 259,3/300 p
3. Heiki Hanso(EST) 233,0/300 p
4. Joona Hietanen 173,0/300p

Kuvia SM-puukiipeilykisoista Lepaalta 2014

Finalisti Joona Hietanen in action!

Finalisti Joona Hietanen in action!

Arne Sildnik suorittamassa jalkalukkotehtävää perjantain karsintakilpailussa.

Arne Sildnik suorittamassa jalkalukkotehtävää perjantain karsintakilpailussa.

Hallitsevat Suomenmestarit Anu Äyräs ja Juha palojärvi yhteiskuvassa.

Hallitsevat Suomenmestarit Anu Äyräs ja Juha palojärvi yhteiskuvassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


SM-puukiipeilykilpailut 2013

Suomen Puunhoidon Yhdistys ry järjesti vuorossaan neljännet puukiipeilyn Suomenmestaruuskilpailut Espoon Oittaalla 24-25.5.2013. Kilpailussa testattiin puunhoitajien kiipeilytaitoa, -tekniikkaa ja nopeutta viidessä eri tehtävässä. Ensimmäinen päivä oli kaikille kilpailijoille avoin karsintakilpailu. Toisena päivänä kilpailivat ensimmäisenä päivänä SM-finaaliin selviytyneet kiipeilijät. Kilpailussa oli kolme sarjaa: miesten, naisten ja opiskelijoiden sarjat. Kaikkiaan kilpailuun osallistui 12 ammatikseen toimivaa tai ammattiin opiskelevaa puunhoitajaa eli arboristia. Juha Palojärvi ja Heli Vuorilampi uusivat mestaruutensa ja opiskelijasarjan voiton vei Arne Sildnik.

Perjantain karsintakilpailun kilpailuohjelmassa olivat työkiipeily, nopeuskiipeily, heittopainon heittotarkkuus, jalkalukko ja puusta pelastaminen. Lauantain finaalissa kilpailijoilla oli yksi laaja tehtäväkokonaisuus puussa. Suoritus alkaa heittopainolla köyden asentamisella puuhun. Sen jälkeen kilpailijan on hoidettava puussa kiipeillen neljä eri tehtävää. Lopuksi kilpailija laskeutuu puusta ja vetää käytetyt köydet alas, jonka jälkeen tehtävä on suoritettu. Aikaa suoritukseen on 30 minuuttia. Nopeimman ja teknisesti ammattitaitoisimman suorituksen tehneet kilpailijat palkitaan sarjojensa voittajiksi.

Kilpailujen tarkoituksena on kehittää suomalaisten puunhoitajien teknistä ammattitaitoa ja tarjota mahdollisuus verrata omaa osaamistaan muiden ammattilaisten osaamiseen. Puukiipeilykilpailuilla on pitkät perinteet Euroopassa ja Yhdysvalloissa, joissa kansainväliset puunhoidon yhdistykset ovat järjestäneet kilpailuja parisenkymmentä vuotta.

Kilpailujen toteutusta tukivat merkittävästi Espoon kaupunki, Kaupunkitekniikka/Viherylläpito sekä Katu-