Arboristi ahertaa -valokuvakilpailu ratkesi
Yhdistys järjesti loppuvuodesta 2009 kaikille avoimen ”Arboristi ahertaa” -valokuvauskilpailun, jonka aiheena oli puunhoitaja arkisen aherruksensa parissa.
Tavoitteena oli löytää kiinnostavia kuvia eri puunhoitotöistä, kuten istuttamisesta, kastelemisesta, leikkaamisesta, lannoittamisesta, kuntokartoitustöistä ja tuentatöistä. Kilpailun tulokset julkistettiin seminaarin yhteydessä 4.12.2009 Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla. Kilpailuun osallistui kahdeksan valokuvaa, joista tuomaristo päätti palkita kolme jaetulla ensimmäisellä sijalla seuraavin perusteluin.
Arboristin ompelupäivä (kuvaaja Lydia Palo): Kuvaaja on onnistunut kuvaamaan hauskasta kuvakulmasta arboristin puun latvustuentoja tekemässä. Teknisesti hyvälaatuisessa kuvassa kirkkaat ja sopusointuiset värit ja elävä tausta raamittavat ahertavan arboristin hienosti. Lisäpisteitä tulee harvinaisesta puulajista eli katsurasta.
Aamunkoiton ratsastaja (kuvaaja Tapani Mäkelä): Kuvaaja on vanginnut kuvaan utuisen aamutunnelman, juuri kun arboristin työpäivä on alkamassa. Mielenkiintoinen kuvakulma ja utuinen tausta tekevät kuvasta ei niin perinteisen työkuvan. Kantojyrsimellä ratsastava arboristi saa aikaiseksi melkein Don Quijotemaisen tunnelman.
Tarpeeksi varasahoja (kuvaaja Kimmo Kuutsa): Kuvaaja on humoristisella tavalla kuvannut arkiaherruksen keskellä syntynyttä ongelmatilannetta periaatteella ”Näinkin voi käydä”. Kuvan teema herätti tuomaristossa sekä hilpeyttä että myötätuntoa ahertavaa arboristia kohtaan.