Suomen Puunhoidon Yhdistys ry järjesti puusta pelastamisen koulutuspäivän Etelä-Savon ammattiopiston koulutilalla, Mikkelin Otavassa.
Pelastuspäivä järjestettiin koulutilan perinteisten kevätpäivien yhteydessä, joten yleisöä riitti seuraamaan puidenhoitajien harjoituksia.
Pelastuspäivään osallistui parikymmentä puunhoitajaa Etelä-Suomesta. Pelastuspäivän kouluttajina toimivat arboristit Antti Erola ja Mika Hujala.
Päivän ohjelmaan kuului tutustuminen uusiin kiipeilyvälineisiin ja erilaisiin latvukseen nousutekniikoihin sekä loukkaantuneen kiipeilijän puusta pelastamiseen kiipeilytekniikkaa käyttäen. Päivän kouluttajat näyttivät erilaisia kiipeily- ja pelastustekniikoita, jonka jälkeen kukin päivään osallistunut kiipeilijä sai harjoitella niitä yksin ja parin kanssa.
Päivän aikana painotettiin työmaasuunnittelun tärkeyttä, jonka avulla voidaan säästää tosipaikan tullen useita minuutteja. Puuhun tulisi asentaa valmiiksi ns. pelastusköysi ja muut pelastusvälineet tulisi olla helposti saatavilla, jotta uhrin luo päästäisiin mahdollisimman nopeasti.